keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Päivän pelastava hierontaöljy

Tässä ihanan tuoksuinen ja piristävä hierontaöljyresepti. Ohje on mukaeltu Cheryl Coutts:n kirjasta Hyvää oloa luonnosta. Eteeristen öljyjen määrä on vähennetty vastaamaan suosituksia.

Päivän pelastava hierontaöljy
50 ml manteliöljyä
20 tippaa eteerisiä öljyjä: laventeli 8 t, bergamot 8t ja sitruunaruoho 4 t
* aineet sekoitetaan ja säilytetään viileässä ja mieluusti tummassa lasipullossa, muovinenkin käy.

ainoa varoituksen paikka on tuo bergamottiöljyn vaikutus eli  bergamot on auringonvaloon reagoiva öljy ja auringonottoa olisi vältettävä 72 tuntia.

Samalla suhteella voi tehdä muitakin hierontaöljyjä esim. vaihtamalla öljyn toiseksi esim. kylmäpuristettu oliiviöljy tai tehdä öljyseoksen oliivista ja mantelista. Manteliöljyn voi korvata esim. viinirypäleensiemenöljyllä, jos epäilee allergista reaktiota. Eteerisistä öljyistä on paljon hyviä kirjoja kirjastoissa, joissa kerrotaan niiden vaikutuksista. Esim. laventeli rentouttaa, lievittää kipua, laskee verenpainetta ja auttaa ihotulehduksissa. Appelsiini on myös mieto mielialaa piristävä ja jopa lapsille sopiva öljy.
Lapsille 5-12v. ja kasvoöljyyn eteeristen öljyjen annostus täytyy puolittaa.

Lähteet: Hoitavat tuoksut: aromaterapiaopas: Kivimäki Ulla
             Käytännön aromaterapiaa: Grace Ulla-Maija

Huulirasvaohjeita

Sain vihdoin lumiseen englantiin jumittuneen Aromanticin paketin kotiin. Tilaisin sieltä pari kirjaa kokeeksi. Niitä olen tässä vähän lueskellut ja vaikuttavat hyviltä lähdeteoksilta tällaiselle kotikosmetiikan kokkaajalle.
The aromantic guide-to make your own natural skin, hair and body care products -kirjassa oli esim. hyvä perushuulirasva ohje.
Huulirasvasta on myös helppo aloittaa kotikosmetiikan tekeminen. Kun sen osaa niin osaa tehdä rasvaisen voiteenkin. Emulsio on taas astetta vaikeampi, mutta ei ollenkaan niin vaikeatekoinen kuin voisi kuvitella. 

HUULIRASVA  (huom. annoksesta tulee 20 tuubia, kannattaa ainakin puolittaa!)
28g mehiläisvahaa
20g kaakaovoita
50ml kasviöljyä
1-2 ml eteeristä öljyä (25-50 tippaa)
* mehiläisvaha ja rasvat sulatetaan vesihauteessa ja sekoitetaan hyvin.
* lopuksi lisätään eteeriset öljyt (esim. appelsiini, sitruuna, mandariini, lime,greippi tai pieni määrä piparminttua)
* lopuksi massalla täytetään huulirasvasylinterit 3/4 täyteen ja annetaan jäähtyä n. 10 min. ja sitten lisätään loput massat. Annetaan hetki jäähtyä ennenkuin laitetaan kannet paikoilleen.
* kätevää on sitoa hylsyt kumilenkillä nipuksi kun niihin kaadetaan huulirasvamassa.
* itse käytän  aromiöljyjä huulirasvaan(myy pienituoksukauppa)
* jos haluaa rasiaan menevää juoksevampaa huulirasvaa, niin kannattaa lisätä kasviöljyn määrää.

 Huulirasvaohje kotikosmetiikka blogista
Aineosat:
mehiläisvahaa 1/3
kookosrasvaa 1/3
rypsiöljyä 1/3
appelsiinin eteeristä öljyä maun mukaan, muutamia tippoja

Sulata vaha ja kookosrasva rypsiöljyssä siten, että ne täysin sulavat. Sekoita eteerinen öljy liemeen ja kaada rasva pieniin alumiinipurkkeihin tai lasipurkkeihin tai silikonisiin jääpalamuotteihin. Anna jäähtyä kokonaan ja laita purkkeihin kannet tai irrota huulirasvapalaset muotista ja laita säilytysrasioihin. Voit käyttää niitä irtotuotteen tapaan, eli laitat aina uuden palan mukana pidettävään rasiaan, kun entinen loppuu.

Tätä huulirasvaa ei tarvitse olla jatkuvasti lisäämässä ja se tekee huulet pehmeiksi. Voit käyttää tätä myös muualle vartaloon, esim. kynsinauhoihin, karhealle iholle kyynärpäihin, polviin ja sääriin karvanajelun jälkeen.

Huulirasvaohjeita pienen tuoksukaupan reseptisivulta
Huulirasva I
10g kookosrasvaa
10g kaakaovoita
20g mehiläisvahaa
30g risiiniöljyä
12g juoksevaa öljyä (manteli/avokado/rypsi tms)
(1-3 ml makuöljyä tai muutama tippa piparminttuöljyä haluttaessa)
Laita kaikki paitsi makuöljy kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes kaikki on sulanut. Sulje levy, peitä kannella ja anna olla jälkilämmössä 20min. Sekoita huolellisesti makuöljy mukaan ja kaada metallirasioihin tai huulirasvahylsyihin. Laita astiat heti pakastimeen tai talvella ulos pakkaseen jähmettymään: nopea jäähdytys estää rakeistumista.

Huulirasva II
20g mehiläisvahaa
40g kaakaovoita
20g jojobaöljyä
(1-3 ml makuöljyä tai muutama tippa piparminttuöljyä haluttaessa)
Valmista kuten huulirasva I. Tämä on erittäin hyvin säilyvää huulirasvaa. Se on myös kovempaa kuin edellisen reseptin tuottama huulirasva, joten se sopii huulirasvahylsyihin sekä kesähelteille.

Kasviöljyjä voi vaihdella sen mukaan mitä kaapista löytyy ja miten hoitavaa huulirasvasta haluaa. Öljy saisi kuitenkin olla kylmäpuristettua. Tyhjiä hylsyjä saa tilattua pienestä tuoksukaupasta tai aromanticilta. On olemassa myös huulirasvavärejä jos väri tuntuu tylsältä ja haluaa vähän sävyä mukaan.


Hellusen oma huulirasvaresepti. Annos on tosi pieni n.3-4 tuubia. Mitat on grammoina koska käytän pientä taskuvaakaa(tarkkuus 0,01g). Öljyt ovat usein vettä kevyempiä (1ml=n.0,9g), joten kertomalla 1,1 saat määrän millilitroina. Nuo kymmenysgrammat ei ole ihan niin nöpönuukia...jos massasta tulee liian kovaa, sulata se ja lisää muutama tippa öljyä tai jos se on liian löysää niin hiukan kovaa rasvaa tai mehiläisvahaa.

Suklaa-appelsiini -huulirasva
5g mehiläisvahaa
10g luomukaakaovoita
2,8g jojobaöljyä
2,5g kariteöljyä
aromiöljyä n. 0,6 g (suklaa ja appelsiini, siten että n.2/3 osaa suklaata ja 1/3 appelsiinia)
* valmistetaan kutenm edellä eli rasvat+mehiläisvaha sulatetaan vesihauteessa, sekoitetaan ja lisätään aromiöljy ja kaadetaan hylsyihin. Kariteöljy tekee rasvasta todella hoitavan. Osan kaakaovoista voisi korvata karitevoilla jos ei öljyä ole saatavilla, muista kuitenkin kariteöljyn tilalle laittaa joko jojobaa tai esim manteliöljyä.

Lisään myöhemmin kuvia, kun taas teen huulirasvaa...

maanantaina, joulukuuta 27, 2010

Yhteenveto ekologisemmasta vuodesta

Vuosi sitten aloin oikein ajatuksella kiinnittää huomiota käyttämiini kosmetiikka aineisiin ja yleensäkin ekologisempiin ratkaisuihin arjen elämässä. Mietiskelin mitä kaikkea meille oikein myydään rasioissa ja purtiloissa ja mitkä aineet ovat oikeasti tehokkaita ja toimivia ja mitkä epäolennaisia ja vain silmän lumetta.
Eteenpäin tutkiskelussa ja tiedonhalussa ovat vieneet minua  samanhenkisten ihmisten tiedontäyteiset blogit ja linkit ja muutamat kirjat ja lehtiartikkelit ja TV-dokumentit. On ilahduttavaa huomata, että on olemassa useita ihmisiä joita samat asiat askarruttavat kuin itseänikin.
Jotenkin tämä kemikaalitulva missä me elämme hirvittää minua. Olen myös oivaltanut että paluuta menneeseen ei täysin ole, mutta jokainen voi ainakin jossain määrin itse valita millaisia määriä "myrkkyjä"  esim. iholleen ja suuhunsa laittaa.

 Asuminen ja ruoka
Kuluvan vuoden aikana olen päässyt ainakin mutaman askeleen tavoitettani kohti eli kemikaalittomampaa ja ekologisempaa elämäntapaa. Kun ottaa pieniä askeleita ja rauhalliseen tahtiin niin uskon että muutos tapahtuu pysyvämmin. Jos tekisi hetkessä paljon ja useita muutoksia elämään niin voisi helposti tulla takapakkia ja turhaantumista.
Omakotitalossa asuminen konkretisoi monia asioita ja lisää asukkaiden omaa vastuuta.
Asumme vanhassa 3 kerroksisessa rintamamiestalossa. Lämmitys toimii  valitettavasti sähköllä. Hyvä asia on että meillä on kaksi varaavaa sähköpatteria(massavaraaja). Ja koneellinen poistoilma ottaa talteen lämpöä lämminvesivaraajalle. Meillä on kolme tulipesää: pönttöuuni, puuhella ja iso leivinuuni. Piippu sijaitsee energiatehokkaasti talon keskellä, joten piipun lämpö leviää tasaisesti huoneisiin ja kerroksiin. Pyrkimys on että teen ruokaa samalla kun esim. leivinuunia tai puuhellaa lämmitetään. Jonkin verran poltamme tulipesissä paperia, mutta vain sytykkeenä. Poltamme pääasiassa koivua, koska sillä on hyvä hyötysuhde ja siitä jää vain vähän tuhkaa Tällä tavoin yritämme hyödyntää syntyvää energiaa enemmän. Joskus viikonloppuisin ei sähköhellaa tule käytettyä juuri lainkaan! Huoneiden lämpötila pyritään pitämään lähellä 20 C ja pohjakerroksen makuuhuoneessa  18-20C.  Ilmalämpöpumppu on ollut harkinnassa, mutta emme ole varma sen kannattavuudesta omassa talossamme.
Jätteiden käsittely on myös omalla vastuulla. Jäteastia on tietyn kokoinen ja sinne ei voi lappaa määräämättömästi roskia. Se on hyvä koska se kannustaa lajittelemaan paremmin. Viemme metallit, lasit, kartongit ja keräyspaperit kierrätyspisteisiin. . Puutarhan jätteet kompostoimme ns. avokomposteissa ja ruoanlaitossa syntyvän biojätteen kompostoimme biolanin kompostorissa. Avokompostiin menee myös lemmikkikanin likaiset pahnat ja papanat. Kaninpapanat on tunnetusti hyvää lannoitetta. komposteista saamme marjapensaille ja yrttitarhaan lannoitetta.
Puutarhassamme ei käytetä tuholaismyrkkyjä. Omat marjat ja omenat säilötään pakastimeen ja maakellariin ja kuivaamalla. Omia mausteyrttejäkin olen kuivanut talveksi. Pikku hiljaa olen ostanut tavallisten jauhojen ja hiutaleiden loputtua vastaavia luomutuotteita. Samoin jääkaappiin on ilmestynyt luomutomaatteja, sipuleita öljyä jne. Pyrin tekemään jaksamisen mukaan aina itse ruokaa perusraaka-aineista. Ja minusta on tullut valikoivampi einesten käyttäjä. Lihaa syömme vielä, mutta lähinnä luomu naudanjauhelihaa ja broileria ostaisin luomuna jos saisin. Kananmunat ovat vielä vapaan kanan munia. Luomuihin pitäisi kyllä siirtyä kananmunissakin. Mutta hitaasti hyvä tulee. Possunlihaa meillä ei syödä. Lapset eivät niiden karmeiden sikala uutisten takia enää halua possuja syödä. Jouluna siitä ei tullut ongelmaa, koska meillä syödään aina kalkkunaa. Nyt katsoin tarkkaan millaista kalkkunaa ostin. Löysin kotimaista viljakalkkunan rintafilettä pakastealtaasta.  Riistaa olen myös ostanut. Yritän boikotoida tehotuotantoa vastaan joka pahentaa päästöillään ilmastonmuutosta.
Tarkoituksena on olla tiedostava kuluttaja ja vältellä turhia lisäaineita ja pyrkiä käyttämään lähiruokaa ja luomutuotteita. Voin ilokseni summata vuoden aikana päässeeni jo hyvään alkuun. Olemme perheen kesken todenneet luomutuotteiden maun selkeästi paremmaksi kuin vastaavien "normi" tuotteiden.

 Kosmetiikka
käsivoiteita, hamppuvoidetta, dödöjä ja meikkejä.
Hiukseni olen reilun vuoden ajan värjännyt luonnonväreillä. Indigo-Henna-Amla-seoksella. Viemäriin valuu vain hienoksi jauhettua kasvia! Tästä tulee hyvä mieli kun ajattelee mitä kampaamoista valuu viemäreihin....Ja hiukseni ja päänahkani voivat hyvin. Hiusten värjäyksestä koko pohdiskelu lähti liikkeellekin. Toivoisin lisää ekokampaamoita Suomeen. Samoin ekokauneushoitoloita!
Kaivoin innostuneena vanhat kotikosmetiikkakirjani 80- luvulta, jolloin tein itse huulirasvaa jne.Kirjastosta löytyi lisää teoksia. Ja netistä pitkän ja intensiivisen surffailun tuloksena tietomäärä kosmetiikan valmistuksesta vain kasvoi. Kiitos herättävän Rita Stiensin Totuus kosmetiikasta kirjan olen todellakin ryhtynyt tekemään itse voiteita ja rasvoja mahdollisimman vähin lisäainein ja luonnonöljyistä jne. Pari muutakin tärkeää mainitsemisen arvoista tahoa ovat Pieni tuoksukauppa ja sen pitäjä Saara Kuha ja Brittiläinen Aromantic-nettikauppa. Nämä ovat arvokkaita tieto- ja raaka-ainelähteitä kosmetiikkakokkaajalle.
Kotikosmetiikasta on muodostunut harrastus ja sen myötä kosmetiikkatietous on lisääntynyt. ns. vanhojen tuotteiden tilalle olen pyrkinyt ostamaan luonnonkosmetiikkaversioita. Kaikkea kun ei ehdi eikä kannata tehdä itse. Purtiloiden määrä on vähentynyt kaapissa selvästi. Ja mikä tärkeintä iho voi hyvin ja tuotteet on paljon riitoisampia kuin tavisversiot. Ei tee mieli enää laittaa iholle raakaöljyn tislausjätettä eli parafiinia ja muita luonnottomia rasvoja.  Olemme perheen kolme tyttöä kaikki kuivaihoisia ja yhdellä on psoriasis, onneksi melko lievä. Viime ja tämä talvi on ollut kovan pakkasen kyllästämiä ja huoneilma kuivaa. Vaan meidän tyttöjen ihoa ei ole kiristänyt kun olemme käyttäneet saunan jälkeen vaahdotettua karitevoita(ohje pieni tuoksukauppa). Olen myös tehnyt kasvo- ja vartalo emulsioita meille kuivaihoisille ja myös rasvaisen ihon omistavalle miehelleni. Omien voiteiden teko onnistuu jos osaa vähän laittaa ruokaa. Hygieenisempi pitää olla mutta määrät ovat sen verran pieniä että tulevat käytetyiksi melko nopeasti ja säilöntäaineita tarvitaan vain vähän.( ohjeita pienituoksukauppa ja aromantic).
Hierontaan käytän pääasiassa luomukylmäpuristettua oliiviöljyä ja kokeilin opiskelijatoverin omaa eli Hankasalmella tuotettua kylmäpuristettua rypsiöljyä.Sekään ei ollut hassumpaa!
Hiuksiin käytän Urtekramin Shampoita ja hoitoaineita ja suihkugeeliä. Ovat edullisia ja löytyy marketeistakin. Lisäksi minulla on Vihreän kosmetiikan shampoopala. Ja pakko kehua kyseisen firman hamppuvoidetta ja kasvosaippuaa!!! Luonnonkosmetiikka shampoissa ei ole pahamaineista Sodium Laurenth sulfaattia, joka tuhoaa ihon oman suojaavan rasvakerroksen. Päänahkaa ei enää kutita ja eikä se enää hilseile. Eräs ystäväni päätyi samaan havaintoon.
Deodorantit on vaihtuneet luonnonkosmetiikkaan. Eivät pidä ihan yhtä hyvin kainaloita kuivana, mutta pitävät kyllä hienhajun pois! Aluksi antiperspiranttien jälkeen kainalot tuntuivat melkein valuvan välillä, mutta luin että se on normaalia koska hikirauhaset eivät ole päässeet toimimaan pitkään aikaan normaalisti. Nyt tilanne on jo rauhoittunut selvästi. Miehelleni kävi vielä kurjemmin, kun hänen kainalonsa ärtyivät ennen niin hyvän dermosilin dödön takia. Kokeeksi ostin laveran spray deon ja tilanne parani. Teho ei tietenkään vastaa antiperspiranttia, mutta dödö toimii riitävän hyvin.
Kaiken kotikosmetiikkaseikkailun lisäksi hurahdin saippuantekoon. En tiedä muuta ekologista puolustusta tälle touhulle kuin että rasvat ovat kotitekoisessa saipppuassa kasviperäisiä ja kiinteä saippua vähentää pakkausjätettä kun sitä ei laimenneta vedellä. Samoin tietysti kuljetuspäästöt jäävät pois kun homma hoituu kokonaan kotona. Vielä yksi  hieno asia omatekoisessa saippuassa on että se on erinomainen huovutussaippua!  Kesällä pystyin pesemään vartalonikin palasaippualla, mitä en koskaan ole voinut tehdä. Omatekoiset saippuani ovat ns. ylirasvoitettuja eli niissä on jäljellä vapaata saippuoimatonta rasvaa, joka tekee niistä hellävaraisempia. Käsisaippuana toimii erinomaisesti. Kädet eivät kuiva!
Meikkejä käytän vähän ja siirtyminen luonnonkosmetiikkameikkeihin on ollut hidasta. Käytössä on ollut Natucin ripsiväri ja totesin sen varsin hyväksi. Saatavuus ongelmien takia täällä Jyväskylässä päädyin sitten seuraavaksi Dr.Hauschan ripsiväriin ja eyelineriin ja minulla on myös saman sarjan aurinkopuuteri, jonka ostin Biodellysta. Ei ole moitteen sanaa tuotteissa. Vähän on arvokkaampia kuin tavis, mutta laatuakin on. Yksi normiripsiväri josta en ole luopunut on Sensain 38. Se on sopivan vedenpitävä, muttei ärsytä silmiä. Dermosililtä on käytössä luonnonkosmetiikkaa kasvoputsarivaahto, kasvovesi, meikkikynä ja duo-luomiväri.
Meikin poistoon vanhemman tyttären kanssa käytämme itse tehtyä meikinpoistoöljyä. Se sisältää oliiviöljyä, risiiniöljyä ja viinirypäleensiemenöljyä.
Itse olen tehnyt myös huulirasvaa, kynsinauhaöljyä ja koiralle tassuvoiteen. Lisäksi olen valmistanut useita vartalonkuorinta-aineita ja jalkakylpysuolan ja jalkakuorinnan.

Shampoo, hoitoaine, pesuneste, vaahdotettu karite ja pyykkineste.

 Pesuaineet
Kodin siivouksessa olen aina käytänyt vähän pesuaineita ja mielellään mietoja. Wc-pöntön puhdistuksessa käytän Ecoverin ainetta, samoin pyykinpesussa  käytössä on saman valmistajan nestemäinen pyykinpesuaine, joka on ihanan raikkaan tuoksuinen. Minulla on käytössä kuivausrumpu, joten huuhteluainetta en käytä, tarvittaessa etikka korvaa sen. Kesäisin kuivaan pyykit ulkona. Runsaasta lemmikkimäärästä johtuen en henno kuivausrummusta luopua. Pesupähkinät on vielä kokeilematta, mutta suunnitelmissa sekin on. Eläinten "vahinkoja" varten minulla on suihkepullossa vettä, johon on lorautettu etikkaa ja tippa tiskiainetta. Se on turvallinen ja poistaa hajun tehokkaasti. Hiusharjat ja kammat desinfioin ruokasoodavedellä.
Vanhan kansan konstit ovat usein tehokkaita ja turvallisia käyttää puhtaanapidossa.
Ilmanraikastimena toimii tuoksulamppu, jossa on eteeristä öljyä.


Unohtui vielä mainita,jotta vanhat vaatteet ja ehjät tavarat viedään kirpputorille tai annetaan eteenpäin tutuille. Ostamme myös käytettyä tavaraa esim. huutonetistä. Yritämme ettemme ostaisi halvinta elektroniikkaa, koska ne menevät helposti rikki. Samoin vaateissa on suuntaus ostaa ajatonta ja kestävää, ja neulon itse lapasia ja sukkia jne. Rikkoutuneet vaatteet ja tavarat korjataan jos se vaan on mahdollista.
Taloudessamme on vain yksi auto. Asumme hyvien liikenneyhteyksien varrella, joten joukkoliikenne on käytössä. Ja kesäisin vanha moottoripyörä ja polkupyörä. Kerran viikossa käymme marketissa ja täydennämme ruokavarantoa lähikauppoja hyödyntäen.
Siinäpä olikin tilitystä omasta elämäntavasta kerrakseen. Varmaan ei ihan kaikkea tullut mainituksi.

 Takansytykkeitä!

Nämä ovat tyttären koulukaverin äidin tekemiä, mutta suunnitelmissa on itsekin väkertää näitä sulokkaita sytykkeitä...Yksi sytykeruusun teko-ohje

tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Luomuöljyä hierontaan

Opiskelut syövät kyllä ylimääräisen vapaa-ajan ja blogin kirjoittelu on jäänyt vähän taka-alalle, mutta heti kun aikaa liikenee kirjoittelen niitä luonnonkosmetiikka kokemuksia. Välipalana kuitenkin opiskeluun liityvää...

Aloitin syksyllä opiskelun hierojaksi. Koska olen kiinnostunut luonnonmukaisuudesta ja ekologisuudesta niin väistämättä nämä seikat tulevat myös opiskelun yhteydessä vastaan. Hieronnassa käytettävä hierontaväliaine on yleensä mineraaliöljypohjainen rasva tai öljy tai mineraaliöljyn ja luonnonöljyn seos. Tämä tietenkin kauhistuttaa minua. Oma hierojani käyttää oliiviöljyä ja ihoni on pitänyt siitä kuten muutenkin luonnonkosmetiikkavoiteista.
Aluksi käytin hierontaharjoittelussa koulun hierontarasvaa, mutta päätin kotona kokeilla luomua kylmäpuristettua oliiviöljyä. Ja se toimi! Toimi niin hierojan kuin hierottavan kannalta hyvin. Siitä asti olen käyttänyt hierontaan vain oliiviöljyä.
Oliiviöljyn hyvät puolet ovat hyvän hierontatuntuman säilyminen ja sitä ei tarvitse jatkuvasti lisäillä, joten on myös varsin riittoisaa.
Se on myös hyvin siedetty öljy allergisia ajatellen.
Oliiviöljy hoitaa myös asiakkaan ja hierojan ihoa.
Se imeytyy ihoon eikä jätä rasvaista tuntumaa.
Tähän saakka hierottavien palaute on ollut positiivista, joten jatkan oliiviöljyn käyttöä. Suunnitelmissa on myös kokeilla oliiviöljyn ja jojobaöljyn seosta ja sen toimivuutta hieronnan väliaineena.
Jos tästä tulevaisuudessa hierojan ura urkenisi olen suunnitellut ottavani liiketoiminnassa ekologisuuden huomioon. Olisi hienoa jos voisi markkinoida itseään eko-hierojana :)

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Kahvi-suklaavoide

Nyt on kahvintuoksuinen emulsiovoide tehty ja käytössä. Tuli yllättävän hyvä. Koostumus on täyteläinen ja sopii vartalolle ja käsivoiteeksi. Imeytyy myös hyvin ainakin kuivaan ihoon. Tuoksuina pienen tuoksukaupan valikoimista kahvi, suklaa, vanilja ja muskotti. Tässä voiteessa on mukana raaka-aineena kahvivoita. Tein tuoksukaupan perusemulsioreseptiä mukaellen ja tuplana.

Kahvi-suklaa-emulsiovoide

Vesifaasi:  250 g lähdevesi
                  50 g aaloemehu
                  40 g appelsiininkukkavettä

Öljyfaasi:   25 g kahvivoita
                 25 g kaakaovoita
                 30 g jojobaöljyä
                 30 g macadamiaöljyä
                 10 g kariteöljyä
                 30 g BTMS-emulgaattoria

Lisäaineet:     4 g säilöntäaine-12
                  0,2 g rosemaryextract(aromantic) voi korvata e-vitamiiniöljyllä!silloin määrä n.4 g
                 n. 5 g tuoksuja oman maun mukaan. Itsellä eniten kahvia ja suklaata  
                          ja vain ripaus vaniljaa ja muskottia.

Valmistetaan tuoksukaupan ohjeen mukaan. Koska meillä tekee nämä rasvat nopeasti kauppansa niin lämmitän faasit 80 asteeseen enkä pidä niitä 20 minuuttia kuumana niinkuin ohjeessa. Reseptilinkki

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Luonnonkosmetiikasta

Koulunkäynti on pitänyt minut kiireisenä ja väsyneenä. Blogin kirjoittaminen on vähän jäänyt sivuun. Tarkoitus olisi kuitenkin kirjottaa pieni juttu omista luonnonkosmetiikka kokemuksista mitä on tässä vuoden aikana kertynyt ja vähän luetella tuotteitakin joita tällä hetkellä käytän. Toivotaan että parin viikon sisällä ehtisin tarttua hommaan.

torstaina, elokuuta 12, 2010

Lisää aurinkosuoja-aineista

Hyvä Kyllä äiti tietää-Blogi! Siellä oli erinomainen kirjoitus aurinkosuoja-aineista. Kannattaa käydä lukaisemassa.

tiistaina, elokuuta 03, 2010

Coolerit hääparille

Huovutin häälahjaksi serkulleni ja hänen sulhollensa söpöt coolerit. Sisään sujautin tuulivoimalla tuotettua laitilan limpparia. Ekologinen lahja. Toivottavasti pitävät lahjasta. Huovutetut coolerit toimivat todellakin. Tänä kesänä ovat olleet tarpeen. Mukava myös pitää kädessä kun ei "hikoileva" tölkki luista otteesta.

Yrttitarhan viherrystä

Tässä muutama kuva pienestä yrttitarhastani. Olen kuivaillut ja pakastanut yrttejä. Tein oman yrttimix-seoksen. Laitoin sitä kermaviiliin dipiksi. Vähän oli muikea maku dipillä! On muuten luomua! Lannoitteena omaa kompostimultaa!
Vihreys on niin sokaisevaa, että mitään ei oikein erotu. Tehtiin itse nuo laatikot, kun kaupassa olivat törkeän hintaisia. Taustalla herneitä ja härkäpapua, vasemmalla persilja, tilli, minttu, salaattia, oikealla yrttilaatikko: basilika, meirami, timjami, oregano ja rosmariinia. Takana kauempana laatikko kesäkurpitsaa. Ja unohdin ihan että maa-artisokan varret kurkottelee taivasta kohden tillin takana. Ja onhan siellä jossain pakolliset raparperit. Tulikohan nyt kaikki mainittua ;)

Yrttilaatikko




Härkäpapu: yksi vanhimmista viljellyistä kasveista. On muuten virna eikä papu! Kaikkea sitä oppii...

Kesäkurpitsa kasvaa niin sakeana, etten saanut kurpitsoita kunnolla kuvaan. Olen poiminut jo kolme käsivarrren paksuista kesäkurpitsaa.

Ruusukuorinta

Odotin koko kevään ,että ruusut kukkisivat. Siihen on syynä Ihana kotikylpylä- kirjan ruusukuorinta ohje. Kuvakin kirjassa oli houkutteleva. Tein ruusukuorinnan ja kokeilin. Ylellistä ja kauniinväristä!
Hyvää vaihtelua kahvikuorinnalle.




Ruusukuorinta

terälehdet 10 ruususta
10 g kookosrasvaa
2 dl hienosokeria
1 dl manteliöljyä
1 tl raastettua sitruunankuorta

*sulata kookosrasva vesihauteessa
*laita muut ainekset litramittaan ja sekoita
  sauvasekoittimella tasaiseksi pestoa muistuttavaksi
  soseeksi
*lisää joukkoon sulatettu kookosrasva ja sekoita.
*kaada puhtaaseen muovi- tai lasipurkkiin

Ruusukuorinta sopii koko vartalolle.
Hiero lämpösen suihkun jälkeen iholle, anna vaikuttaa muutama minuutti ja huuhtele.
Ihoa ei tarvitse voidella, sillä kuorinta sisältää rasvaa. Säilyy noin puoli vuotta.

maanantaina, elokuuta 02, 2010

Kosmetiikasta asiaa

HaLO-Pieni aikuinen- blogista huomasin loistavan you tube-videon ns.normi kosmetiikan haitoista. Siinä oli hyvin tiivistetty se mitä itsekin ajattelen. Hieno löytö!
Tässä video. Sain sen liitettyä omaan blogiin, ihme ja kumma. ;) Jospa tämän myötä tulisi lisää luonnonkosmetiikkaa arvostavia ihmisiä.



torstaina, heinäkuuta 29, 2010

Pesto

Tänään sain senverran hikisen väsyneestä itsestäni irti, että tekaisin pestoa omista basilikoista. Onneksi luin jälkikäteen ettei basilika menesty kasvimaalla. Tänä kesänä ainakin menestyi! Ohjeita löysin monenlaisia. Sitten vaan suurpiirteisesti ainekset kulhoon ja sauvasekoittimella soseeksi. Ennen parmesanin lisäystä laitoin pestoa pari Minigrip-pussillista pakastimeen. Sitten parmesaania maun mukaan ja ah miten hyvää. Viikon pitäisi säilyä jääkaapissa, mutta tuskin se on ongelma. Taitaa mennä parempiin suihin ennen sitä.
Tälläisella ohjeella tekaisin peston.

noin litra tuoreita basilikan lehtiä
vajaa desi pinjan siemeniä
pari teelusikallista valmista valkosipulimurskaa
n. teelusikallinen suolaa
n. 2 desiä oliiviöljyä
vajaa desi valmista parmesan-raastetta

Bon Appétit!

lauantaina, heinäkuuta 17, 2010

Kotipihan kuusenkerkkäsiirappi

En muistanut ollenkaan kesäkuussa kirjoitella, että keittelin oman kuusenkerkkäsiirapin. Pihaa reunustaa monta kuusta, joten ajattelin varovaisesti harvennellen kerätä kuusen kerkkiä ja kokeilla siirapin keittoa. Tyttäret auttoivat keruutouhuissa. Aikaa vievää se keittely oli, mutta hyvää siirappia tuli. Sitä on mukava talvella teen sekaan pistää tai ottaa flunssan lievitykseen. Maku on tietysti kovin makea, mutta hieno kuusen aromi tulee esille.
Mukava kokemus. Teen kyllä joskus toistekin!

vartaloöljy+aurinkoöljy

Tein viimein haikailemani vartaloöljyn. Ja yllätyin miten mukavasti se lopulta imeytyi ihoon ja iho jäi ihanan pehmeäksi. Omaan seokseen laitoin varsin hoitavia öljyjä, koska olen kuivaihoinen.
Vaihtamalla kevyempiin öljyihin saa vartaloöljystä helpommin imeytyvän ja rasvaisemmalle iholle sopivan. Esim. jojoba+manteliöljy
Ihoöljyn teko on siitä näppärää, että tarvitsee vain mitata aineet ja ravistaa ne sekaisin. Tuoksun voi itse valita esim. eteerisistä öljyistä. itse laitoin bergamottea ja ylang ylangia. bergamottea olisi ehkä voinut laittaa vähemmän, mutta tuoksu haihtuu aika nopeasti, joten se ei käyttöä haittaa. Bergamotte reagoi myös auringon valoon. Jos sitä lisää öljyyn niin öljyä ei tule levittää iholle aamulla, jos aikoo piakkoin singahtaa aurinkoa ottamaan. Sen sijaan voi käyttää vaikka laventeliöljyä. Itse käytän vartaloöljyä iltaisin jotta se ehtiin imeytyä hyvin ja vaikuttaa yön aikana.
Reseptiä voi tosiaan helposti muunnella omalle ihotyypille sopivaksi.

Resepti vartaloöljyyn:
20 ml avokadoöljyä
25 ml seesamöljyä
20 ml jojobaöljyä
22 ml kariteöljyä( tuosukaupasta saa nestemäistä kariteöljyä!)
3 ml porkkanaöljyä
5 ml makadamiaöljyä
5 ml ruusudiluutio5% manteliöljyyn /vaihtoehtoisesti tavallinen manteliöljy
16 tippaa bergamotteöljy
4 tippaa ylang ylang
3 tippaa rosemary extract(aromantic myy, lisää säilyvyyttä voi korvata e-vitamiiniöljyllä esim. 1ml)

Kannattaa laittaa mieluusti tummaan lasi-tai muovipulloon.

Tein myös  luonnollisen aurinkosuojan sisältävän öljyn. Itse en pala helposti, mutta kyllä nenä ja olkapäät ovat kovilla, jos enemmän oleskelee ulkosalla helteellä. Aurinkosuoja on noin 4 eli ei kovin tehokas. Alkuperäisessä ohjeessa oli vehnänalkioöljyä, mutta minulla ei sitä ollut. Korvasin sen porkkana ja luomurypsiöljyllä.

Resepti luonnolliseen aurinkoöljyyn:
10 ml seesamöljyä
15 ml avokadoöljyä
15 ml jojobaöljyä
5 ml porkkanaöljyä
4 ml luomurypsiöljyä
1 ml e-vitamiiniöljyä

Sekoita hyvin. Suositus olisi säilytys jääkaapissa. Sopii hyvin vaikka kasvojen aurinkosuojaksi. Tämä on noin 50 ml satsi.

 Aiemmassa vartaloöljyssä on aika lailla samoja öljyjä, joilla on uv-suojaavia ominaisuuksia, joten arvelisin senkin hiukan antavan aurinkosuojaa.
Itse en ole mikään kemian tai lääketieteen osaaja, mutta nämä öljyseokset on tehty ihan loogisella ajattelulla ja kirjoista hankitun informaation avulla.
Herkästi palavien on kyllä varmempaa käyttää ns."oikeita aurinkovoiteita". Niistäkin suosittelen luonnonkosmetiikka vaihtoehtoja ja parasta on tietysti välttää liian kauan auringossa oleskelua.

Tuoksukaupasta ostettua

Käväisin tässä parisen viikkoa sitten Pienen tuoksukaupan sivuilla. Ja bongasin sieltä kahvivoin. Tilaustahan se pukkasi heti kehiin. Lisäksi tuoksuja: kahvi, tumma suklaa ja vanilja. Näistä teen kahvi-suklaa kosteusemulsion sitten kun ilmat vähän viilenee, että jaksaa hellan ääressä hääriä.
Dermosililla oli taannoin tuollainen kahvi-kaakao-vartalovoide, johon ihastuin ja sitten vihastuin kun eivät enää sitä ottaneet tuotevalikoimiin.
Itse kun teen saan kyllä laadukkaamman ja luonnollisemman voiteen! Ja nuo tuoksukaupan tuoksut on niin ihania ja luonnollisia.

perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Maltanristi

Uusin taivuttelukokeilu on maltanristi. Eihän se ihan priima ole. Kiinnityslenkin kohtaa pitää uudestaan suunnitella, että saisi tasaisemman, mutta käsintehty ei voi ollakaan tehdastekoisen näköistä.

tiistaina, kesäkuuta 29, 2010

Muita koruhassutuksia

Olen myös kokeillut muita materiaaleja korunteossa.
Tässä on cernit massailun lisäksi kutistemuovinen avaimen perä.



Ja pakollinen helmilisko

Koruja, koruja...

Aloitin siis vahingossa  uuden harrastuksen. Näin kirjakaupassa yhden koruntekokirjan. Kohta olinkin hankkinut sen kirjan omaksi ja loppu on historiaa. Mitään hätäisen puuhaa korustelu ei ole, mutta rajat on tehty rikottaviksi. Laitan tässä muutaman kuvan aikaansaannoksistani.
Materiaalina vielä kuparilanka ja hopeoitu kuparilanka. Lisäksi lasihelmiä, kivihelmiä ja metallihelmiä.


                                                              Ekat sormuksen tekeleet

                                                           Korvakorut ja rannekoru

 Lisää sormuksia...



 Riipuksia...
Näissä oli miettimistä taivuttelussa ja tekniikassa, mutta tulipahan persoonallisia.


Vielä yksi setti, joka on oma suosikkini. Kaulakoru, korvikset ja sormus. Kivet turkoosia ja onyksia. Lisäksi mustia lasihelmiä ja pieniä metallihelmiä ja nuo sulat on  helmiQ:sta tilattuja.



Saippualle pussi

Tämä oli aiemmin unohtunut blogiin laittaa. Eli tein saippualle pussiin saunaan ,jottei sula mössöksi käyttökertojen jälkeen. Toimii ja hyvä ohje. Lanka on novitan bambu. Pitäisi tehdä lisää kun ehtis...

Ohje löytyy täältä

tiistaina, kesäkuuta 22, 2010

Lettuja kotipihalta!

Tänään tein eka kertaa nokkoslettuja. Pihalta nokkosia vaan ja huuhtelu ja ryöppäys. Sitten sauvasekoittimella soseeksi ja lettutaikinaan sekaan. Tuli ihanan makuisia lettuja. Todentotta ovat parempia kuin pinaattiletut! Lapset pistelivät letut vauhdilla suihinsa. Pakko laittaa nokkossosetta pakkaseen talveksi. Voi jäädä pinaatit kaupan pakastealtaisiin...ja onhan nokkosessa enemmän terveellisiä ainesosiakin kuin pinaatissa. Kuvaa en ehtinyt ottaa ;)

perjantaina, toukokuuta 21, 2010

reseptejä

Tässä ohje siihen huulikiiltoon.Kotikosmetiikaa-blogi
Itse laitoin väriksi karmiini-micaa. Himmensi hiukan kiiltoa,mutta tuo helmiäishohdetta kiiltoon. On tosi hoitava huulikiilto. Käy samalla huulirasvasta. Laitoin sen Pienen tuoksukaupan 10ml purkkiin. Hyvä purkki.

Tässä kuva siitä kesäisestä vartalovoiteesta.
Joka sai yllätyksettömän nimen Kesä!
Se on myös laitettu Pienen tuoksukaupan purkkiin.
Tangerine-tuoksu on kyllä valloittava!!!!



 Resepti Kesä-vartalovoiteeseen

25g karitevoita
15g kaakaovoita
60g avokadovoita                                   
20g kookosrasvaa(kylmäpurist.)
40g avokadoöljyä
30g jojobaöljyä
20g aprikoosinkiviöljyä
10g maseroitua kehäkukkaöljyä

2,3g E-vitamiiniöljyä

Tuoksut: 1g palmarosaa(eteerinen öljy)
              0,3g sitruunaruoho(eteerinen öljy)
              0,7g Tangerine-tuoksuöljy

*Ensin sulatetaan kiinteät rasvat vesihauteessa ja lisätään öljyt. Annetaan olla 20min jälkilämmöllä.
*Sitten olen vatkannut käsivatkaimella kylmässä vesihauteessa rasvat voiteeksi. Karitevoin takia tuo nopea jäähdytys.Karitevoi rakeistuu helposti liian hitaassa jäähdytyksessä.
*Kun rasvat ovat viilentyneet ja muotoutuneet paksuksi voiteeksi, voi e-vitamiinin ja tuoksut lisätä. Koska voiteessa ei ole vettä tarvitaan vain tuota e-vitamiinia säilyvyyden parantamiseksi.Se hidastaa rasvojen härskiintymistä.
Annoksesta tuli kaksi 125ml purkkia. Toisen laitoin varmuuden vuoksi jääkaappiin odottamaan käyttöä,jos vaikka menee pitempi aika kun se otetaan käyttöön. Tein voiteen 18.4. ja kohta on otettava se toinenkin purkki käyttöön! Lapsoset käyttävät myös ahkerasti voidetta.
Tuo Tangerine tuoksu on sitten niin ihana!!!
Ohjetta voi tietty tuunata oman näköiseksi ja tehdä puolikkaan annoksen. Mulla oli ohjenuorana, että juoksevia öljyjä on max. puolet kiinteiden rasvojen määrästä. Tässä se oli 100g/120g.
Tietysti näin rasvainen voide imeytyy hitaammin iholla kuin emulsiovoide, mutta imeytyy silti hyvin eikä iho jää tahmeaksi. Pitää pidempään ihon pehmeänä ja joustavana. Laitan tätä aina saunan jälkeen.
Raaka-aineet on pääasiassa Pienestä tuoksukaupasta. Maseroitu kehäkukkaöljy, avokadovoi ja palmarosa on Aromanticilta tilattuja. Yhtä hyvin avokadovoin tilalla voi käyttää enemmän kookosrasvaa tai vaikka mangovoita jne.
Jos ohje tuntui epäselvältä niin voi käyttä vaahdotetun karitevoin reseptiä apuna käyttäen. Se on muuten loistava talvikäytössä. Tein sitä talvella,jojobaöljyn tilalla käytin aprikoosinkiviöljyä ja tuoksuna PTK:n pähkinää.
Mulla on sellainen pieni taskuvaaka käytössä näihin mittauksiin. Siinä on tarkkuus 0,01.Tilasin sen huutonetistä. oliko noin 10 euron luokkaa hinnaltaan.
Ja Astiat pitää olla puhtaita. Käytän teräksistä kulhoa, jonka pystyy kuumentamaan uunissa, samoin vatkaimen "vispilät". Sekoitukseen käytän usein saslik-tikkuja,jotka voi heittää pois käytön jälkeen.
Hyviä neuvoja saa Tuoksukaupan sivulta,jossa on emulsiovoiteen ohje.
Haaveena olisi sellainen kahvi-kaakaovoide,jota Dermosililla oli joskus myynnissä. Täytyy tilata PTK:sta vastaavia tuoksuöljyjä ja kokeilla seuraavaksi tehdä sellainen voide...

keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010

Nokkonen, nokkonen....

Maakellarin päällys on täynnä uusia nokkosia! Nehän täytyy saada talveksi purkkiin. Viime syksynä en ehtinyt kuivata nokkosta kuin pienen purkillisen. Täytyis kokeilla sitä pakastustakin.Yrttitarha on muuten hyvä sivusto!

Kotitekoiset saippuat

Kohta saan ottaa käytöön  aiemmin tekemäni sitruuna-saippuan! Tuo lahjapaketti on tehty prismasta löytyneeseen alle 6 euroa maksaneeseen silikoniseen muffinsi vuokaan. Siinä on 6 kpl kolmea erimallista lahjapakettia. Tuli kivannäköinen saippua. Ja hyvän tuoksuinen.(Tangerine:Pieni Tuoksukauppa)


Tässä on viikko sitten valmistunutta mansikan tuoksuista saippuaa. En onnistunut saamaan karmiini-micalla oikein väriä tuohon saippuaan. Se jähmettyikin niin nopeasti että aika loppui kesken värin lisäämiselle. Mutta mustaherukka-jauheella tuli kivat pienet pilkut massaan. Tuoksuna on Pienestä Tuoksukaupasta ostettu Strawberry smoothie. Ihan tuoksu!!!

Suklaasaippua on käytössä ja on ihana. Pesee hyvin. Eikä kuivata ihoa. Sitä teen varmasti joskus uudestaankin.
Haaveissa olisi Saaran Kuhan kirjasta se suola-saippua. Ehkä seuravaksi teen sen.

Muistutan ettei minun pitänyt alun alkaen ruveta saippuan tekoon laisinkaan. Mutta kun kokeilin jäin pahasti koukkuun. Ja innostusta on lisännyt se, että saippuoita voi todellakin käyttää ja ne on vielä älyttömän hyviä!!!

Vihreän kosmetiikan shampoopala

Nyt näitä juttuja tulee sitten putkeen hiljaiselon jälkeen. Olin tosi huonossa hapessa sanamukaisesti tovi sitten ja eilen uudestaankin. Astma on pahentunut. Tosin ei mitään siitepölyallergiaa, vaan ikävä kyllä erittäin todennäköisesti työperäistä. Ainakin oireet selvästi pahenevat siellä. Ei kivaa. Nyt sitten kun ääni on pois, pystyn vain kirjottelemaan ja sitä tulee sitten. Kuitenkin olen puuhaillut tänä aikana kaikenlaista.

Siis asiaan. Ostin Ekolosta Vihreän kosmetiikan teepuu-shampoopalan ja olen pessyt kolmisen kertaa sillä hiukset. Pesun jälkeen tein sen neutraloinnin eli sitruunahappo-vesi-huuhtelun. Hiukset on ilmavat ja kiharammat kuin ennen.Pesutulos on hyvä. Jatkan kokeilua positiivisin mielin. Suosittelen. (mieskin erehtyi kehumaan, että onpa kivannäköinen tukka).
Tietysti kannattaa ostaa omalle päälle sopiva shampoopala. Valikoima on ainakin hyvä. Jos ei löydy omalta paikkakunnalta niin Vihreän kosmetiikan nettikaupasta saa.

Tein myös Vihreää kangasta-blogin ohjeella shampoota. Toimi sikäli,että pesi hyvin, mutta jätti hiukset vähän "rasvaisiksi". Ajattelin tehdä uuden erän tuunaillen. Vähennän kasviöljyn määrää ainakin. Mulla kun on  rasvoittuvat hiukset niin tarvitsee ehkä vähemmän rasvaa. Lapsille shampoo toimi kuitenkin ihan hyvin. Ei tarvinnut hoitoainetta laittaa.

Lapsille ostin kokeeksi Urtekramin ruusushampoon Prismasta. Katsotaan mitä pitävät.

Kaikissa shampoissa muuten tuntuu olevan sitä Sodium Laurenth Sulfaattia !!
Onneksi sertifioidussa luonnonkosmetiikassa sitä ei ole.

hyvä luonnoskosmetiikka ripsari!

Ostin maaliskuun lopussa Tampereen Ruohonjuuresta kotimaisen  Natuc:n luonnonkosmetiikka-ripsarin. Toimii! On pysynyt hyvin ripsissä ja ominaisuuksiltaan yhtä hyvä kuin "myrkky" versiot.
Jos jotain negatiivistä voisi sanoa, niin harjan koko on aika iso tällaiselle pienisilmäiselle ja hentoripsisille naiselle.
Toivottavasti Jyväskylän Ekolo ottaisi Natuc:n tuotteita myyntiin. Täytyypä kysellä ensi kerralla kun siellä pyörähdän....

sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010

Vauhtiviikonloppu

Tänä viikonloppuna olen innostunut puuhailemaan kaikenlaista.
Kokeilin tehdä paperia, jota voisi käyttää vaikka omatekemien saippuoiden kääreisiin.

Lauantaina tein sitrussaippuaa ja tänään leikkasin sen paloiksi kypsymään. Tuoksu on ihana. Samaiseen saippuaan testasin värjäystä marmoritekniikalla. Ei huonompi lopputulos tässä vaiheessa. Kunhan saippua kypsyy niin sitten näkee vasta miten hyvin onnistuin.
Tarkoituksena on tehdä  shampoopala itse, mutta oottelen raaka-aineita. Tein ison tilauksen tuoksukauppaan ja vähän pienemmän Aromanticille. Toivottavasti tulevat ensi viikolla perille!!!
Omaa shampoopalaa ootellessa tein Yrttishampoota Vihreää kangasta -blogin ohjeella. Tänään aion kokeilla, miten toimii. Nesteenä oli itse tehty yrttiuute laventelista, timjamista, rosmariinista ja nokkosesta.

Simankin laitoin pöhisemään!!! Ja hernekeiton keitin puuhellalla. Lihaksi laiton luomu-naudanjauhelihaa.
Luomujauhelihaa olen muutenkin nyt käyttänyt. Ja ei kyllä tavallista viitsisi enää ostaa. Ennemmin on ilman. Luomussa on ihan erilainen tuoksu ja maku. Ja on tietysti kaupanpäälle hyvä omatunto.

Meillä on muuten tiskit tiskattu jo toista kuukautta Ekolosta ostetulla sonett-konetiskiaineella. Toimii oikein hyvin. Eikä sisällä turhia/haitallisia aineita. Myös pyykkiä olen pessyt Ecoverin nestemäisellä pyykinpesuaineella. Ihana tuoksu ja riittävän hyvä pesutulos. Aika hupaa ainetta tietysti kun pyykkiä pestään melkein päivittäin. Kun saisi sitä jotenkin tiivisteenä....

Pesin muuten perheen hiusharjat ja kammat ruokasooda+vesi-liuoksella. Puhdasta tuli. Lämpimään veteen ruokasoodaa ja annetaan liota noin tunti. Sitten huuhdellaan hyvin.

Kuvia tulee myöhemmin ;)

sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Muita puuhia

Tästä linkistä pääset katsomaan muita puuhia  . Sivulle on kerätty kaikenlaisia satunnaisia aikaisempia puuhailuja.

Lisää kotikosmetiikkaa!

Olen ollut tänään ahkera ja tehnyt lisää kotikosmetiikkaa. Se kesäinen vartalovoide on nyt sitten tehty. Ensi tuntuma iholle laitettuna on hyvä. Koostumus selkeästi voidemainen ja kuitenkin ilman vettä! Parhaiten saa tuntuman sitten kun laittaa suihkun jälkeen koko vartalolle.
Sitten tein huulikiillon, johon sujautin karmiini micaa väriksi ja hohteeksi ja vanilja-aromia mauksi. Ensi tuntuma on hoitavuus ja kiva satiinmainen kiilto.
Lisäksi kokeilin tehdä Aromanticin ohjeella oliivipuhdistusöljyä kasvoille. Siihen tuli Aromanticin kylmäemulgaattoria, extra virgin oliiviöljyä ja e-vitamiiniöljyä. Tänään täytyy kokeilla sitäkin illalla.

kotitekoinen mysli

Innostuin tekemään eilen mysliä itse. Ajtuksena on ollut monesti, mutta Kemikaalicocktailin herkkumysli innosti tositoimiin. Se vaikutti helpolta ja hyvältä. Tuunasin sitä omaan(lasten) makuun sopivammaksi.Täytyy myöntää, että hyvä tuli ja aikas näpsäkästi valmistui. En tehnyt luomumysliä, mutta terveellisempää tuli kuin ostetut. Laitoin öljystä noin 1/4 osan kylmäpuristettua kookosöljyä. Oisi varmaan voinut laittaa puoletkin sitä! No ensi kerralla teen niin. Täytyy ensin syödä eka satsi pois.

tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

kasvoöljystä...saippuaan

Soiteltiin äidin kanssa eilen ja kyselin miltä tekemäni kasvoöljy tuntui ja mitä hän on tykännyt kahvikuorinnasta. Kasvoöljy tuntui kuulema hyvältä ja toimi hänen ihollaan, joka on rasvoittuva. Kahvikuorinta on myös ollut toimiva. Manteliöljy pitää ihon joustavana pari päivää, eikä ylimääräistä vartalorasvausta tarvita. Oli kiva kuulla positiivista palautetta omista kokeiluista. Ehdottomasti kannustaa jatkamaan mielenkiintoista ja hyödyllistäkin harrastusta.
Meidän perheen kahvikuorinta on melkein loppu jo. Eli pian on tehtävä lisää ja voisi kokeilla uutta reseptiäkin...

Kokeilin maanantaina ensimmäisen saippuaerän saippuaa. Se on nyt kypsynyt reilun kuukauden. Iho tuntui pehmeältä pesun jälkeen, ei ollenkaan sellaiselta kuin olen tottunut saippuapesun tuntuvan. Minulla on niin kuiva iho,ettei palasaippua ole sopinut ollenkaan. Mutta tämä oma kasviöljysaippua on toista maata!
Pesin hiuksiakin, mutta on ehkä liian hoitava. Pesen kuitenkin uskollisesti tämän viikon hiukset omalla saippualla, jotta voin sanoa toimiiko.( Olen suunitellut  myös shampoopalan valmistamista.) Hiukset huuhtelin lopuksi sitruunahappo+vesi seoksella. Tuntui ihan hyvältä. Tähän asti olen huuhdellut hiukset omenaviinietikka+vesi+laventeliöljyseoksella, joka sekin on ollut toimiva.
Mutta nyt on mentävä nukkumaan, sillä aamulla pitäisi mennä jo puoli seiskaan...

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010

Kokemuksia kasvoöljystä

Tein itselleni kasvoöljyn myös. Valitsin öljyt kuivalle iholle sopiviksi. Olen käyttänyt sitä noin viikon ajan yövoiteena. Se toimii samalla silmänympärysvoiteena! Kasvoöljy imeytyy nopeasti ihoon ja jättää sen pehmeäksi. Pelkkää positiivista kokemusta tähän asti.
En ole varma pitäisikö laittaa reseptejä omalle sivulle niin kuin hennausjutut. Täytyy vielä pohtia asiaa. Kommentoikaa jos joku tähän blogiin eksynyt on kiinnostunut tarkemmasta koostumuksesta sekoituksistani.

Kasvoöljyyn laitoin avokadoöljyä, jojobaöljyä, Ruusunsiemenöljyä, e-vitamiiniöljyä, aromanticin ruusuöljyä diluutio 5% manteliöljyyn. Lisäksi eteerisiä ylang ylangia, geraniumia ja palmarosaa.

Hiusten hennaus

Sain viimein värjättyä kulahtaneet hiukset perjantaina. Meni yli 4 viikkoa edellisestä kerrasta. Täytyisi yrittää pysyä 3,5-4 viikon haarukassa. Päivitin  hennaus-sivulle ohjetta ja lisäsin muutaman ei-niin-laadukkaan kuvan. Toivon että niistä selviäisi kuitenkin kaikki oleellinen. Lisäsin hiukan hennan määrää suhteessa indigoon. Ja seurailen miten väri käyttäytyy. Indigo haalistuu hennaa nopeammin, joten toivon että väri pysyisi entistä paremmin...voipi olla että haalistuessaan punertuu. Sama se kunhan harmaat pysyy piilossa ;) .

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Kahvikuorinta

Tänään kuorin taas ihanalla kahvikuorinnalla. Annoin sille nimeksi 'Coffee Break'.Ihme miten minun kuiva iho kestää mokomaa. Kuorinta-aine saattaa näyttää epäilyttävältä, mutta on tosi mahtavan tuoksuista. Löysin Anttilasta kivoja tiiviitä lasipurkkeja, jotka sopivat mainiosti kuorinnan säilytykseen. Sen muuten pitäisi säilyä noin puoli vuotta. Tein puolikkaan annoksen ja epäilen että kestääkö kuukautta kauempaa. Perheen tyttäret ovat myös käyneet purkilla...Siis kuukauden kuluttua täytyy tehdä koko satsi.



Kahvikuorinta
2 dl hienosokeria
1dl (luomu)kahvia
1dl kookoshiutaleita
1-2tl kaakaojauhetta(aitoa)
1-2tl raastettua appelsiininkuorta
2dl manteliöljyä
(1tl aitoa vaniljasokeria, pari tippaa appelsiinin ja ylang ylang eteeristä öljyä.nämä ovat omia lisäyksiäni!)

Sekoita kaikki aineet astiassa. Mene lämpimään suihkuun ja hiero koko vartalo sen jälkeen kahvikuorinta-aineella. Anna vaikuttaa muutama minuutti ja huuhtele pois. Jos kookoshiutaleet on isohkoja, niin kannattaa vaikka sauvasekoittimella jauhaa niitä pienemmiksi.
Resepti on kirjasta Ihana Kotikylpylä: Lisen Sundgren

Ihania kuorintahetkiä!!!

sunnuntaina, huhtikuuta 04, 2010

Suklaasaippua

Tänään sitten innostuin kuitenkin saippuan tekoon. Vuorossa oli suklaasaippua. Ihana suklaan tuoksu leijui valmistuksen aikana keittiöön. Tuoksuöljyt tosin meinasivat jämähdyttää massan het alkuunsa. Äkkiä saippuamassa muottiin.Jäi kyllä vähän ilmakuplia vaikka painelin nuolijalla massaa muottiin. Saippuamassa lähti heti hyvin geeliytymään. Huomenna saan kenties jo aamulla poistaa sen muotista ja leikata.

Tässä saippua noin vuorokausi valmistuksen jälkeen. Se oli vielä pehmeää, mutta sain pois muotista ja leikattua. Eikös olekin herkullisen näköisiä. Tuosuvat suklaalle ihanasti. Ainakin tässä vaiheessa vielä.Muotti meni kyllä ryttyyn saippuaa poistaessa. Sikäli se ei haittaa, koska nyt näin, että rengasvuoka toimii hyvin ja uskallan ostaa silikonisen muotin. Onhan noita rengasvuokia kaapit "täynnä", mutta ovat alumiinisia. Nyt vaan odotellaan, että saippuat kypsyvät!


kasvoöljy de luxe

Tein eilen äidilleni kokeeksi kasvoöljyn. Löysin netistä kivan sekoituksen ja tuunasin sitä äidin ihotyypille sopivaksi. Odottelen innolla palautetta tuotteesta. Pitää kyllä tehdä itsellekin tänään  kasvoöljysekoitus!!! laitan sitten kommenttia myöhemmin toimiiko. Kävin viime torstaina kosmetologilla ihonpuhdistuksessa. Se oli elämäni toinen kerta. Viime kerrasta ehti kulua noin 14 vuotta!! Kosmetologi teki jonkun syväpuhdistavan ultraäänihoidon. Eipä ollut juuri epäpuhtauksia. Olen tietysti voitonriemuinen, koska olen käyttänyt parisen kuukautta omatekemiä kasvipohjaisia voiteita.
Tein myös Ihana kotikylpylä-kirjasta kahvikuorinnan ja se oli taivaallinen. Minulla on kuiva ja ohut iho ja mietin miten käy kun hieroin sitä karkeaa mössöä kasvoista varpaisiin. Ah mikä kokemus! Hurmaava tuoksu ja pehmeä iho. Saunan jälkeen ei tarvinnut lisätä rasvaa kuin kasvoihin! Täytyy laittaa kuva ja resepti myöhemmin. Samoin kasvoöljystä...

keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Saippuatarvikkeita

Jippii. Tänään tuli pienestä tuoksukaupasta odottamani paketti. Pääsen taas tekemään lisää saippuaa. Suunnitelmissa olisi suklaasaippua, jonkinlainen sitrussaippua ja mansikkasaippua.
Näillä näkymin suhdannevapaa loppuu ja pitäisi ensi viikolla suunnistaa töihin. Harrastuksiin taitaa tulla pieni paussi. Täytyy yrittää kuitenkin tikistää jostain aikaa saippuan tekoon.
Vartalovoiteen tekeminen avokadovoista taitaa olla kuitenkin seuraava projekti.

saippua-asiaa

Tässä ensimmäiset saippuan tekeleet. Kohta ovat kuukauden kypsyneet ja pääsevät käyttöön. Täytyy kokeilla toimiiko hiuksiin myös. Ohje on paranneltu oliivisaippua Saara Kuhan kirjasta. Muokkasin sitä tietysti vähän kun en malttanut pysyä perusohjeessa. Pikku kokki pyrki taas esiin sisimmästä.
Oliiviöljyä 430g, kookosrasvaa 40g, avokadoöljyä 30g, vettä 130g jossa on haudutettu vihreää teetä, nokkosta ja persiljaa.,lipeää 65g. Lisänä morttelilla hienonnettua vihreää teetä kiisselivaiheessa. Tuoksuna on rasvoihin lisättynä eteeristä rosmariiniöljyä, mäntyä ja laventelia ehkä noin reilu 5ml yhteensä.
 
Muottina oli maitotölkki. Silikoniseen muffinssivuokaan valoin yhden kokeeksi. Se ei saavuttanut geelivaihetta, mutta maitopurkkisatsi kyllä saavutti sen. Vuorokauden kuluttua  revin purkin pois ja leikkasin saippuan paloiksi. Siistin reunat perunankuorimaveitsellä ja testailin pinnan koristelua lasten muovailuvahamuoteilla. Samoin yhden palan painoin irti piparimuotilla ja kaivertelin pintaan kuvioita.

Huopuu jälleen...

Aurinkoiset kevätpäivät tekivät ahkeraksi. Huovutin patakintaan ja coolerin ja jämistä tuli huopahiiri kisumirreille.
patakintaaseen tein vielä samanlaisen ompeleen reunaan kuin patalapussa on.


Tässä coolerissa on käytetty sellaista tekniikkaa, että ohuesta muovista on leikattu
sydän ja huovutettu kerrosten väliin ja lopuksi leikattu huopumaton kohta auki ja samalla poistettu muovisydän. Aika vekkuli tulos. Ja pitää muuten juoman viileänä!!!






Tässä onnellinen huopahiirestäjä Mopo.Yksityiskohdat on neulahuovutettu.

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Neulomisia...

Innostuin myös vuosi sitten neulomaan. Sikäli jännä juttu, että olen ompeluihmisiä. No niin sitä muuttuu ajan kuluessa. Tein miehelle pääkallo-setin. Suunnittelin itse kuvion, jottei tule toista samanlaista vastaan.



Tällä hetkellä teen neulepuseroa. Lankana on harmaameleerattu Nalle-lanka ja kaverina  vihreämeleerattu Rowan:in silky tweed.


Sitten innostuin viime syksynä tekemään sneakkerit. sneakerin ohje . Ekat käytin jo puhki. Toiset tein Dropsin Fabel-langasta.
Kuvion olis voinut tehdä toiseen samanlaisen, mutta minusta oli hauskempi, että tossut on "eriparia".




Tässä naapurin tytölle tehdyt omppu-sneakerit









Tässä lisää tekemiäni sneakereita....




nämä on niin kirjavat,etteivät pääse oikein oikeuksiinsa kuvassa.

Vaivaamattoman ohje


LEIPÄ
7,2 dl 	vehnäjauhoja
2 tl 	suolaa
1/4 tl 	kuivahiivaa
3,6 dl 	vettä 
 sekoita kuivat aineet.
Lisää vesi ja sekoita. Älä vaivaa!
Peitä kulho kelmulla ja laita 
tasalämpöiseen paikkaan 12-18 tunniksi

Kaada taikina hyvin jauhotetulle pöydälle levyksi,
painele ilmakuplat pois ja taita kulmat keskelle.

Ota pellava/puuvilla pyyhe, laita pyyhe kulhoon 
ja ripottele pohjalle reilusti jauhoja ja
kumoa taikinanyytti jauhojen päälle ja lopuksi
ripottele vielä jauhoja pinnalle.Taita pyyhe taikinan
päälle. Kohota vielä n. pari tuntia.

Lämmita uuni 225 asteeseen ja laita uuniin pata tai 
kattila. tärkeintä on että leipä mahtuu siihen ja 
siinä on kansi.

Kun leipä on kohonnut ja uuni kuuma, ota kattila uunista
ja kumoa leipä hellävaroen siihen(kädet pyyhkeen alle).
Laita kansi päälle ja kattila uuniin.

Paista puoli tuntia ja poista kansi.
Paista vielä 15-30 min., jolloin leipä saa kauniin värin.
Kumoa leipä ritilälle.
Nauti oikean voin tai hyvän oliiviöljyn kera.

Vaivaamaton leipä

Tuli muuten hyvä leipä taas. Olen tehnyt jo pari kertaa naapurilta saamani ohjeen mukaan "Vaivaamatonta" leipää. Lyhyesti: sekoitetaan kuivat aineet, lisätään vesi sekaan varovasti sekoittaen, ei vatkata eikä vaivata, jätetään kelmun alle muhimaan n.12-18 tuntia. Sitten otetaan taikina pois kulhosta ja leväytetään hyvin jauhotetulle pöydälle, ilmat pois ja taitellaan kulmista. taikinaklöntti pudotetaan varovasti kulhoon jossa leivinliina ja jauhoja pohjalla. Päälle vielä jauhoja ja taitellaan leivinliina suojaksi. Vielä kohotellaan parisen tuntia. Uuni lämmitetään 225 asteeseen, tyhjä kattila uuniin. Kun pari tuntia on kulunut niin pudotetaan varovasti taikina kuumaan kattilaan ja kansi päälle. Paistetaan n. 30min. ja kansi pois ja jatketaan n. 15-30min. paistamista. Ja voilá, leipä on valmis!Ja kuohkea sellainen. Olen tehnyt sekä sähköuunissa että leivinuunissa. Onnistuu kummassakin hyvin. Laitan ohjeen sivuille. Itse korvaan osan vehnäjauhoista terveellisemmillä aineilla, kuten tänään laitoin vehnäjauhojen sekaan sämpyläjauhoja, spelttijauhoja ja kaurahiutaleita!

                               
Tässäpä leipä!Tuli kuohkea ja maukas.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...