keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

luonnonkosmetiikkaa kokeilussa

 Kun olen tilannut tukkurilta työtarvikkeita, niin samalla olen tilannut kokeeksi muutamia luonnonkosmetiikkatuotteita. Ajatuksena on ollut vähän siihen suuntaan, että ottaisin ehkä jotakin myyntiinkin pienimuotoisesti. Ja käsivoidetta kuluu ihan työn puolestakin ja huomaan kyllä pian onko se tehokasta. Osa tuotteista on ostettu  myös Jyväskylän ekolosta ja Katriinan kaupasta.

 
Pur aloe' -sarja vaikuttaa aika hyvältä. Kokeilussa on hammastahna, kasvovoide ja käsivoide.
Hammastahna on sopinut minulle hyvin. Suu on tuntunut puhtaalta eikä ole kuivunut ja aftat ovat pysyneet poissa ja kun satuin puraisemaan ahneuksissani poskeeni niin vaurio parani ennätysvauhtia.
Kasvovoide on hyvä, mutta näin pakkasella rutikuivaihoni tarvitsee täyteläisemmän voiteen.
Käsivoide on erittäin toimiva. Imeytyy nopeasti, mutta jättä kivan suojaavan pinnan iholle olematta kuitenkaan rasvainen.
Sarja kuuluu jo suosikkeihini!




Oliv' sarjan antioksidanttivoide, käsivoide, acorellen ruusudeodorantti ja frantsilan kehäkukkavoide(uudistunut versio).
Antioksidanttivoide on todella hyvä. Käsivoide oli pienoinen pettymys, laatu ei ihan kohtaa hintaa.Toimii kuitenkin, mutta minun käsille saisi olla lisäämässä jatkuvasti.
Deodorantti on ollut erittäin hyvä. Tulee olemaan käytössä jatkossakin. Jopa melkein parempaa kuin madaran versio, joka sekin on hyvä.
Kehäkukkavoide on kohtalaisen ohutta,mutta toimii kasvoille talvivoiteena hyvin ja käsillekin sopivaa. Vaikuttaa lisäksi riittoisalta. Hetken saa kyllä hieroa kasvoihin, mutta sitten imeytyy hyvin.


Be Save-sarja on ollut yllättäjä. Kuvassa shampoo, suihkugeeli ja vartalovoide.
Shampoo on ravaisen/normaalin tukan versio. Tuoksu on ihan kiva ja pesee muuten hyvin hiukset!
Verbena-suihkugeeli on ihanan raikkaan ja luonnollisen tuoksuinen ja pesee erinomaisesti.
Vartalovoiteen tuoksu on omaan makuun vähän karkkimaisen imelä, mutta lapset on ihan koukussa siihen ja tuoksu ei kestä onneksi kauan. Imeytyy hyvin ja on riittoisaa ja jättä iholle mukavan tuntuman.
Täytyisi vielä testata kasvo- ja käsivoiteet tästä sarjasta.


Kuvassa faith in nature suklaa shampoo, santen lava-shampoo, Logonan aloe-vanilja vartalovoide ja anne lind lootus-inkivääri-vartalovoide.
Faith in naturen suklaashampoo on myös hyvin pesevä ja tuoksu niin luonnollisen suklainen.
Santen lava-shampoo ei juuri vaahtoa ja on mieto, mutta on hyvä päänahalle kun se tuntuu kuivalta.
Logonan vartalovoide on kyllä aika lirua, mutta kosteuttaa kevyesti ihoa. Vähän ohuehkoa näin talvikäyttöön.
Anne lindin vartalovoide on kanssa aika ohutta, mutta tuoksu on huumaava ja hiukan ylellinenkin. Logonan ja Lindin tuotteet ovat verrattomia kesäkäytössä ja jos joutuu usein käymään suihkussa. Ne imeytyvät ihoon nopeasti.

Käsisaippuaa(neste) on ollut käytössä Urtekramilta, Ole hyvältä ja faith in nature-sarjasta. Parhaat ovat Ole hyvä ja Faith in nature. Urtekramin nestesippua on aika hupaa ja lirua, mutta edullisintakin. Jatkossa varmaankin ostan Ole hyvää Isossa kanisterissa, niin litranhinta vähän putoaa. Kotona nestesaippuan rinnalla on omat kasvipohjaiset palasaippuat.

Ja kiinostavia ovat uudet Dermosilin luonnonkosmetiikka tuotteet: suihkugeeli ja vartalovoide. Vartalovoiteen näyte oli ainakin lupaava ja tuoksu neutraali,mutta raikas.

Frantsila uudistaa myös tuotteitaan luonnollisempaan päin ja käsi- ja jalkavoide ovat tulevaisuuden testikohteet. Kasvovoiteita olenkin jo kurssin yhteydessä testaillut ja hyvän tuntuisia ovat.

Benecosin pidentävä mascara on ollut positiivinen yllättäjä ja edullinenkin. Pitkät tuuheat ripset omistava tyttäreni tykkää kovasti siitä. Väri on aika ohutta, mutta levittyy hyvin ja ei paakuta ripsiä. Antaa luonnollisen näön ripsille. Itselläni on hennot ja lyhyet ripset, joten joudun laittamaan usemman kerran, jos haluan näyttävyyttä ripsiini, silti pidän siitä. Pysyvyys on aika hyvä ja mikä parasta niin peseytyy helposti pois verrattuna muihin kokeilemiini luonnonkosmetiikkaripsareihin(lavera, dr.hauscha, colour caramel) Ei tämä natucin ripsaria voita, mutta sen saatavuus on aika heikko.
Ajattelin vielä kokeilla muitakin Benecosin ripsareita ja meikkejä. Hyvinvoinnin tavaratalosta on tulossa huulipuna ja luomiväri.
Laveran eyeliner on myös pieni pettymys. Sillä ei tahdo saada yhtenäistä ja hyvää rajausta yläluomelle. Sivellinkärki on siinä kuitenkin hyvä. jatkan hyvän rajausvärin etsimistä...

pientä koruilua




Jokin aika sitten sain valmiiksi korvikset, joita aloittelin hopeaketjukurssilla. Kivihelmet on kambaba-jaspista, johen olen jostain syystä ihastunut. Nämä on mun ekat hopeakorvikset ja olen jo pitänytkin niitä melko paljon.
Isot renkaat on juotettu ja "mukutettu" vasaralla littanoiksi ja olen hiukan kiillottanut niitä liinalla.




Nämä korvikset pyöräytin viime viikolla. Halusin kokeilla pronssilangan taipuisuutta. Otti koville ja pihdit+näpit joutuivat tiukalle, mutta varsin kelvolliset kuviot syntyivät. Helmet ja koukkulanka(0,8mm) on silverstudion tavaraa, lanka(1mm) taitaa  olla kankurin aitasta.
Tuo pronssilanka on varsin näpäkkää työstää ja kun testailin bilteman kynämallista kaasujuotinta niin kokeilin vähän "pehmittää" sitä. Jo nopeakin hehkutus sai langan taipuisammaksi. Koukut oli jo helpompi muotoilla hehkutetusta langasta. Olen myös tehnyt lenkkejä pronssista ja oli aika vääntämistä ja yksi rannekorukin on jo aloitettu. Tuota lenkkilangan hehkutusta pitää kyllä vielä harkita, koska siitä voi tulla helposti taas liian pehmeää.

Olen aivan ihastuksissani tuohon pronssilankaan, vaikka se onkin haastavampi kuin 925-hopealanka. Jotenkin tykkään sen väristä ja onhan se tietysti edullisempaa kuin hopea tällä hetkellä. Tulevaisuudessa olisi kiva käydä jonkinlainen hopealaatan käsittelykurssi.

Huopakuulereitakin pitäisi motivoitua tekemään lisää. Uusia ideoita on pää täynnä. Tuli vaan tehtyä 24 kuuleria tuossa ennen joulua niin vähän on vielä nihkeää aloitella huovuttelua, mutta eiköhän se motivaatio kohta pilkistele nurkan takaa, vähän on semmoinen kutina jo....

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2012

taukoa ollut...

Hei. Pahoittelen että tuo kakkuresepti viipyi. Nykyinen työ vaatii oman aikansa ja on senverran epäsäännöllistä että bloggailu on kovin harventunut. Tarkoitus on kuitenkin vielä jatkaa tätä blogia, mutta tahti on luonnollisesti hitaampi.

Hierojan työt ovat mukavasti pyörähtäneet käyntiin ja ekoilu on sopinut siihen varsin hyvin. Kasviöljyt ovat toimineet erinomaisesti väliaineena ja yksi hyvä uusi öljysekoitus on kokeilukäytössä ja toistaiseksi vaikuttanut ihan parhaalta tähän saakka. Myös frantsilan hierontaöljyt ovat hyviä.
Ayurvedista pää- kasvohierontaa olen tehnyt enemmänkin ja ihmiset ovat siitä kiinnostuneita. Sitä on myös todella mukavaa tehdä. Kävin vielä lisä koulutusta hakemassa Frantsilan hyvinvoinnin keskuksesta. Edellämainittuun hoitoon yhdistetään kizi-yrttinyyttihieronta. Nyyteissä on kotimaisia yrttejä ja ne lämmitetään kotimaisessa luomurypsiöljyssä ja nyytillä hierotaan selkä, hartiat ja kädet! Myös asiakkaan ayurvedinen kehotyyppi määritellään ja hoitoon käytetään sopivaa ayurvedista hoitoöljyä(kotimaista).

Avasin toisen toimitilan Jyväskylän keskustaan ja siellä käytän ekosähköä. Taloyhtiössä on normi jätteidenlajittelukatos, mutta ei energiajäteastiaa. Täytyy alkaa selvitellä saisiko sellaisen hommattua ja mitä se maksaisi ja ovatko muut talon yrittäjät kiinnostuneet lähtemään kimppaan kustannuksissa. Muuten ekoyrittäjän titteliä voisi pian hakeakin.
Kotona olevassa toimitilassa olen polttanut käytetyn hoitopöytäpaperin leivinuunissa.
Lämpöpakkaukset ovat kirsikankivipussukoita jotka lämpenevät mikrossa ja ovat kestäneet hyvin käyttöä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...