maanantaina, heinäkuuta 04, 2011

Kasvisruokaa

Olen taas lomalla ollessani innostunut ruoanlaitosta. Tyttäreni 13 v. ei halua syödä nykyään possunlihaa ja se sopii minulle mainiosti. Lasten takia en halua tehdä vain kasvisruokaa. Sitten kun he itse ovat halukkaita siihen niin asian on ok. Kuitenkin meillä on pikkuhiljaa vähennetty lihan käyttöä. Ostamme vain luomunautaa ja riistalihaa ja broileria, joka ei valitettavasti ole luomua. Kananmunat ovat myös nykyisin luomua ja osa kasviksista. Omalta pihalta maistoimme mansikoita, jotka ovat luomua. Maku oli mahtava!
 Nyt kesällä on niin mahtavaa tehdä kasvisruokia, kun kaikki on niin tuoretta ja maukasta kasvisosastolla kaupassa. Ja omalta pihalta saa tuoreet ja luomut salaatit ja yrtit.
Olen joskus hankkinut kokin ammatinkin, joten ruoanlaitto sujuu hyvin ilman ohjeitakin, mutta kirjoista saa usein hyviä inspiraatioita, joita sitten muuntelen oman mielen mukaisesti. 
Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirja osoittautui varsin toimivaksi opukseksi.
Siitä tein tomaattisen tofu-pastavuoan. Tuli törkeän hyvää!

Tomaattinen tofu-pastavuoka (5-6 annosta)

1 pkt(350g) rakettispagetttia
1 pkt(250-270g) maustamatonta tofua
rypsiöljyä paistamiseen ja n. 0,25 dl soijakastiketta tofun maustamiseen
1 sipuli
1 porkkana
2 valkosipulin kynttä
1 paprika(n.150g)
1/2 pussia pakasteherneitä

Kastike:
6 dl soijamaitoa(kauramaitoa)
2 prk (140g) tomaattipyrettä
2 rkl kuivattua basilikaa
2 rkl paprikajauhetta
1,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl cayennepippuria tai jauhettua chiliä
0,5 tl suolaa

  • Keitä pasta ja valmista silläaikaa tofu
  • Pilko tofu ja paista öljyllä pannulla, lisää soijakastike kun tofu on saanut hiukan väriä ja paista vielä pari minuuttia
  • Pilko kasvikset ja lisää kaikki paitsi paprika tofun joukkoon ja jatka paistamista vielä pari minuuttia. Lisää öljyä tarvittessa.
  • Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. 
  • Lisää kaikki ainekset voideltuun vuokaan ja paista  uunissa 225 asteessa noin 40 minuuttia.

Itse käytin valmista pakastettua puutarhurin kasviseosta. Ja kastikkeeseen käytin yrttimaustettua tomaattimurskaa ja jotta kokonaisnestemäärä pysyisi jotakuinkin samana, niin laitoin soijamaitoa hiukan vähemmän n. vajaa kolme desiä. Rakettispagettia ei ollut kaapissa, joten laitoin täysjyvä makaroni"kiekuroita"
Ja koska jääkaapissa oli parmesanraastetta, ripsautin sitä vähän pinnalle. Ei siis ollut ihan 100% vegaania. ;)

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...