sunnuntaina, helmikuuta 20, 2011

Tunnustus!!!

????Olen ihan hämilläni, mutta iloinen! Sain Nimman nurkasta tunnustuksen. Kiitos Nimma tunnustuksesta!  Tosi kiva saada positiivista palautetta, varsinkin kun olen aika nuutunut tästä opiskeluvuodesta. tälläisesta saa potkua arkeen! :)

Nyt kai pitäisi kertoa viisi erityistä asiaa itsestä.(taitaa tulla enemmänkin...)

1. Olen eläinrakas ja perhekeskeinen pohdiskeleva kotoilija. Sydämeni vuotaa verta kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden takia.  Äitinä olen välillä rasittavan huolehtiva.

2. Olen helposti innostuva ja minulla on myös toisinaan paljon visioita päässäni, mutta liian vähän aikaa ja kärsivällisyyttä toteuttaa niitä. Kärsivällisyys ei siis ole hyveeni ja  minulla on useita projekteja aina yhtäaikaa työn alla. Useimmat projektit kuitenkin valmistuvat ennemmin tai myöhemmin. Ja myös sitten kun jostain oikein innostun, niin uppoudun siihen syvälle. Esim. nyt tämä kotikosmetiikka ja bloggailu.

3. Olen käsillä tekevä ihminen. Kaikenlainen käsityö ja askartelu ja puuhailu on mukavaa ja antoisaa.

4. Pidän kiireettymyydestä ja inhoan tulosvastuullisuutta ja oravanpyörämeininkiä. Haaveenani olisi elää stressittömämpää elämää mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Samoilla periaatteilla haluaisin tehdä hierojan työtä ja tuottaa  hyvää oloa ihmisille. Palvelut eivät kuormita ympäristöä niin paljon kuin kulutushyödykkeet. Taidan siis olla jonkin sortin hippi :)

5. Tunnollisena ihmisenä tuhlaan myös joskus energiaa turhaan murehtimiseen ja huolehtimiseen. Olen myös piiloperfektionisti. Masennun helposti jos kätteni tekemä tuotos ei ole "täydellinen". Haluan aina tietää miksi joku asia on niinkuin se on. Toisaalta ilahdun hyvinkin pienistä asioita vaikkapa hymystä tai kauniista sanoista tai lintulaudalla aterioivista lintusista.

1 kommentti:

  1. Ole hyvä vaan! Huomasin, että meillä on monta samankaltaista luonteenpiirrettä! Tsemppiä opiskeluun ja ihanaa kevätauringon paistetta päiviisi! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...