torstaina, marraskuuta 17, 2011

ruokia

Osa hyvistä ruokajutuista on painunut unholaan, mutta tässä pari, joista löysin kuvia.
Hyvä terveys-lehdessä oli mainio omena-porkkana-kakkuresepti. Ja mielestäni perinteistä herkullisempi. Kakkuun on käytetty täysjyvävehnäjauhoja ja osan sokerista laitoin raakaversiota.

Omena-Porkkanakakku

2 omenaa
2 kananmunaa
1 1/3 dl hedelmäsokeria
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl jauhett. kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
3 ½ dl hienojakoista porkkanaraastetta
1 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
1 rkl margariinia vuoan voiteluun

Kuorrutus
200 g maustamatonta kevyttuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1-2 tl sitruunamehua
1dl paahdettuja mantelilastuja

-Kuumenna uuni 190 C, voitele vuoka(22-24cm)
-Kuori ja kuutioi omena  pieniksi paloiksi, raasta porkkanat
-Vaahdota munat ja sokeri, yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne vaahtoon
-kääntele taikinaan porkkanaraaste, omenakuutiot ja öljy,sekoita tasaiseksi
-kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 30-35 min,anna seistä hetki ja kumoa ja jäähdytä
-valmista kuorrutus sekoittamalla tuorejuusto, tomusokeri ja sitruunamehu,levitä kakun päälle ja viimeistele mantelilastuilla! Nam!


Ja sitten tietysti nämä karamellisoidut ja mausteiset mantelit ovat tuskallisen koukuttavia!
Ohje löytyi täältä
Ovat aika tahmeita, joten täytyy pidentää hieman karamellisointia ja vähentää hunajan märää, josko eivät tulisi niin tarttuvaisiksi.:)
Manteleita on myös helppo maustaa oman maun mukaan.

2 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköisiä! :) Ihan tulee vesi kielelle.

    Oli kiva löytää blogisi, täällä on paljon kaikkea mielenkiintoista.

    Mukavaa viikonloppua!

    Liisa

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...