keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

saippua-asiaa

Tässä ensimmäiset saippuan tekeleet. Kohta ovat kuukauden kypsyneet ja pääsevät käyttöön. Täytyy kokeilla toimiiko hiuksiin myös. Ohje on paranneltu oliivisaippua Saara Kuhan kirjasta. Muokkasin sitä tietysti vähän kun en malttanut pysyä perusohjeessa. Pikku kokki pyrki taas esiin sisimmästä.
Oliiviöljyä 430g, kookosrasvaa 40g, avokadoöljyä 30g, vettä 130g jossa on haudutettu vihreää teetä, nokkosta ja persiljaa.,lipeää 65g. Lisänä morttelilla hienonnettua vihreää teetä kiisselivaiheessa. Tuoksuna on rasvoihin lisättynä eteeristä rosmariiniöljyä, mäntyä ja laventelia ehkä noin reilu 5ml yhteensä.
 
Muottina oli maitotölkki. Silikoniseen muffinssivuokaan valoin yhden kokeeksi. Se ei saavuttanut geelivaihetta, mutta maitopurkkisatsi kyllä saavutti sen. Vuorokauden kuluttua  revin purkin pois ja leikkasin saippuan paloiksi. Siistin reunat perunankuorimaveitsellä ja testailin pinnan koristelua lasten muovailuvahamuoteilla. Samoin yhden palan painoin irti piparimuotilla ja kaivertelin pintaan kuvioita.

1 kommentti:

  1. Hyvin on saippuat onnistuneet. Juuri tutustun kaikkiin ihaniin ohjeisiin ja esittelemiisi saippuoihin ja voiteisiin. Mielenkiintoinen blogi sinulla!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...